maanantai 18. elokuuta 2014

Animecon ja myöhäinen raportti

Elikkäs, myöhäistä Animecon raporttia pukkaisi. Ja myönnän että se johtui vain omasta laiskuudestani :'-D


Lauantai
Lauantai alkoi aikaisella herätyksellä klo 5 ja automatkalla Kuopioon. Paikanpäällä metsästimme itsellemme autopaikan Musiikkikeskuksen edessä olevasta parkista. Punumi laittoi Freyan päälleen sillä välin kun itse kipaisin vahvistamassa hotellimme. Kun pääsin takaisin lähdimme jonottamaan sisäänpääsyä ja Kaoru Morin nimikirjoituslappuja. Jonotus oli järjestetty hiukan sekavasti ja aika ahtaaseen tilaan, sillä kaikki nimikirjoituslappua ja muita lippuja hakevat olivat samassa jonossa joka vain venyi ja venyi. Saimme kuitenkin nimmarilaput ja animekonsertin/cosplaykilpailun/esityskilpailun liput. Kävimme sen jälkeen nappaamassa parit kuvat ulkosalla Freyasta.

Palasimme katsomaan Parempaa cosplayta cossaajan omilla ehdoilla, jossa ainakin itse olin samaa mieltä monessakin asiassa. Tietysti koska luento oli luennoitsijoiden omien mielipiteiden pohjalta tehty, saattoivat monet olla erimieltä asioista. Luennon jälkeen lähdimme Punumin ja hänen ystävänsä kanssa kuvailemaan heidän cosplaytaan, kun Freya ja Beatrix ovat molemmat Final Fantasy IX:stä. Tämä oli Freyan viimeinen con, ja puku pääsee ansaitulle eläkkelleen.

 
Sitten sanoimme hyvästi Freyalle ja Punumi laittoin Peach Makin päälleen. Ehdimme käydä ottamassa parit kuvat ennen Kaoru Morin ohjelmaa ja syömässä Musiikkikeskuksen kahviossa. Kaoru Morin ura ja teokset luennolla ei saanut ottaa kuvia, joten kävin nakkaamassa kaiken kameran omistavan teknologian narikkaan (paitsi kännykän koska sen voi vain sulkea). Ihan näin btw niille jotka valittivat etteivät voi laittaa 300€ kameraansa narikkaan; laitoin oman kamerani (joka on kalliimpi) ja ipadin narikkaan ja molemmat sain takaisin ehjinä. Ohjelma itsessään oli aika niin ja näin, sillä ohjelman juontajat tuntuivat vetävän enemmän showta kuin kysyvän vain kysymyksiä. Olihan siellä jotain avartavia kohtia, mutta muuten se ei tuntunut natsaavan itselleni. 

Kuva otettu juuri oikealla hetkellä :-D
Morin ohjelman jälkeen kiertelimme myyntipöydät Cosplaykilpailua odotellessa. Kääpägaala olisi toiminut jos jokaiselle olisi ollut eri tehtävä, mutta kolme kertaa sama ei enää jaksa innostaa. Itse kilpailussa kilpailijoita oli jonkin verran, mutta oli myös peruutuksia. Olisin itse lähtenyt mukaan kisaan aloittelijana vain kokemusta hankkiakseni, mutta paikat olivat jo täynnä kun olin asian päättänyt. Ja sitten aloittelijat peruvat, daym. Mutta hienoja cosseja oli, se on pakko sanoa :3 Juontajien oma show samaan aikaan kun ihmiset poseeraavat ei oikein minusta toimi. Varsinkin kun on poset tehty ja sitten jäädään lavalle ihmettelemään että minne mennään kun juontajat unohtivat kisaajat lavalle. Hetken päästä aina havahduttiin ja otettiin sitten toinen kisaaja sisään.

Aloittelijat (niin vähän ;-;)
Kokeneet
Cosplaykisan jälkeen lähdimme jonottamaan Kaoru Morin nimmareita. Oli kuuma, Punumilla varmasti oli vielä kuumempi cossissa kun itse olin kuitenkin minishortseissa ja paidassa. Juotava loppui myös nopeasti, olisi hyvä jos sinne ylös olisi myös laitettu vesipisteitä. Odottamisen arvoista kuitenkin, saimme nimmarit! :D

Lähdimme kuvaamaan vielä vähän lisää nimmareiden jälkeen.


Ja näitä oli ympäri conipaikkaa. Häiritsevää. Hyvällä tavalla.

Kuvailujen jälkeen menimme kuuntelemaan Animekonserttia, missä hinta-laatu suhde oli liiankin hyvä. Liput kun maksoivat 5€ mutta olisi saanut pulittaa paljon enemmän jossain muussa konsertti-tilaisuudessa. Minä EN itkenyt Pokemonin kohdalla. En ollenkaan... Ainakaan leikisti, kuulin ympäriltäni aika paljon niiskutusta :-D Harmitti hiukan että Lilium oli lyhennetty versio. Ja Magic Knight Rayerth oli trolli kun kaikki unohtivat että kappale ei lopu ennen hiljaisuutta seuraavaa pientä pätkää. Taputuksia alkoi sataa ja biisi sitten vielä jatkui. Auts. Laulaja Ruta Smailyte ei miellyttänyt itseäni, vaikka kunnialla vetikin laulettavat biisit.

Konsertin jälkeen kävelimme hotellille, Punumi otti cossin pois ja menimme sitten syömään. Lauantain päätimme animen katselemiseen.

Sunnuntai

Sunnuntai alkoi tuhdilla aamiaisella ja siksi olimme molemmat hiukan huonovointisia sitten aamupäivän. Emme ehtineet katsomaan AMV-kisaa, mikä jäi harmittamaan. Kymmeneltä aamulla aloitus on hiukan liian aikaista meille mattimyöhäisille. Peach Maki laitettiin hotellilla ja itse laitoin Mikun Musiikkikekuksella. Ehdin pitää Mikua jopa n. 30minuuttia, ja olimme jo Kauru Morin Q&A:ssa kun ahdistuin liikaa ja oli pakko ottaa cossi pois. Wiggi oli mennyt sekaisin ja huomasin vain kaikki viat cossissa, enkä halua pitää cossia jossa en tunne oloani mukavaksi. Joo, Konohana Sakuya ei ollut mukavin cossi pitää päällä, mutta en ahdistunut siitä sillä se oli mielestäni aika hyvän näköinen cossiksi mikä ei ollut edes valmis. Miku oli valmis hanskoja lukuunottamatta.

Mutta, Q&An jälkeen lähdimme Mäkkäriin hankkimaan ruokaa. Siinä välissä alkoi sataa ja käppäilimme sateessa takaisin Musiikkikeskukseen. Desu-sateenvarjo, Punumin paljon käytetty hall cosplay-palkinto, oli jäänyt autoon :/ Hengasimme tapahtumapaikalla esityskilpailuun saakka, kun ohjelmassa ei löytynyt mitään mielenkiintoista meille.

Esityskilpailu oli mahtava! 7 esitystä, mutta kaikki olivat selkeästi harjoiteltu ja huoliteltu. Sai myös nauraa pariin otteeseen, 7 ryhmä Team Rautakanki esityksellään Confortation oli yksi hupaisimmista näkemistäni esityksistä. Nauroin itseni halki. Sain myös tapettua käteni kuvatessa. Jos sitä Traconiin tajuaisi ottaa kolmijalan niin alkoisi olla ihan kiva.

Esityskilpailun jälkeen menimme ottamaan Peach Makin pois Punumin päältä ja lähdimme kotiin. Päättäjäisiin olisi ollut kiva mennä kuulemaan kilpailuiden voittajat, mutta netistä löytyvät jo tällä hetkellä, joten mitään suurempaa ei tullut missattua. 

Emme kyllä ensi vuonna enää lähde Animeconiin, sinne on kuitenkin aika paljon matkaa keskellä kesää ja mielestämme Musiikkikeskus on aika kuuma ja ahdas paikka. Tänäkin vuonna tapahtumaan lähteminen oli aika ex tempore, ja lähinnä menimme siksi että Kaoru Mori oli kunniavieraana. Mutta katsotaan jos joskus tulee vielä yhtä hyviä kunniavieraita, ehkä sitten lähdemme taas :)

Sellaista tällä kertaa, katsotaan jos tässä Traconin jälkeen saisi muutaman WIP-postauksen ja Tracon-raportin kirjoitettua, nyt pitäisi aloittaa noitten Traconin cossien teko :--D Traconissa nähdään!
~Lazuliz