sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Fresh Precure! WIP osa 1

I'm on a roll! Vihdoinkin tämän viikonlopun aikana sain aikaan ommella, ja nyt sain melkein valmiiksi Cure Peachin "korsetin" (vain vetoketju ja rusetit puuttuvat!). Nyt tämän illan aikana pitää vielä leikata hameen kankaat ja tehdä ehkä muutama rusetti.

Nyt kuitenkin saatte hieman WIP-kuvia, olkaahan hyvät:

Tästä sekasotkusta lähti kaavojen mallien teko, sekä noitten Precure -merkkien teko. Tulostin siis tuon merkin internetistä ja sen avulla leikkasin paspiksesta tuon merkin. Sitten vain akryylimaaleilla värit ja voila! tältä ne siis näyttävät nyt:

Vielä puuttuu neulat tuolta takaa, mutta ne laitan sinne ensi viikolla, kun pääsen ostamaan pikaliimaa (se tuntuu aina olevan lopussa!)

Sitten itse asuihin:
Tässä siis Cure Peachin mallikappale, vähän aikaa meni ennenkuin tajusin miten  tuon korsetin saa kaikista parhaiten vartalonmyötäiseksi: kahdeksalla eri osalla. Huomaa kyllä etten ole mikään vaatteidentekijä!

Ja sitten kankaat leikkuuseen, niks naks, ja tällaisesta sitten lähdettiin väkertämään (kuvassa myös erinäisiä nauhoja asun muita osia varten, sekä käsirannekkeita varten)

Ompeleminen sujui suht kivuttomasti, vaikka aluksi olinkin ommellut liian läheltä reunoja... Ei auttanut kuin ottaa sisäänpäin, opinpahan että omatekoisiin kaavoihin ei kannata lähteä kovin paljon saumavaroja lisäämään, kun ne näköjään tulevat itsestään jo mallinnusvaiheessa :--D No, toinen ongelma tuli sitten noitten ala-lärpäkkeiden kääntämisen kanssa. En halunnut kääntää niitä perinteisesti ompelemalla, koska edellisten kokeilujeni perusteella pelkäsin että tässäkin tulisi epämääräisiä ryppyjä... Päätinpä sitten ottaa toisen vanhan taktiikkani käyttöön, eli tuon liimanauhan. Sillä sitten kääntelin nuo alapuolet, ja ei näy rypyn ryppyä. Toinen hyvä puoli on siinä, ettei käännöksestä tule liian paksua ja "painavan" näköistä. Toivoa sopii että tuo pysyy paikallaan... Tosin Freyassa käytin ihan samaa tekniikkaa, ja siinä on kyllä hyvin pysynyt. Tämä on myös hyvä tekniikka laiskoille :--D


Loppujen lopuksi korsetti näyttää siis tältä, alushameen kanssa. Vielä vähän mietin, josko jonkinlaisen tukikankaan tuohon vielä silitän, mutta saa nähdä ehtiikö tässä...


Tämmöisiä turinoita tällä kertaa, seuraavia päivityksiä voitte odotella n. viikon päästä, kun Lazulizkin rantautuu tänne, ja ensi viikolla ommellaan oikein urakalla! Siihen asti, au revoir!
- Punpun

perjantai 25. tammikuuta 2013

Unia ja stressiä...

Hei taas kaikille! Viime kerrasta onkin ollut aikaa... Ja mehän olemme olleet hyvin ahkeria tässä koko tämän ajan! ...Not. Noo, mutta ollaan me saatu sentään aloitettua noita Precure -cosseja, nyt meidän pikkuryhmä on siinä vaiheessa että kaikki ovat jo aloittaneet. Tästä on hyvä lähteä! Tulette varmaankin saamaan jonkin verran WIP-kuvia tässä lähiaikoina, ja ehkä myös vähän tekstiä tekovaiheista.

Mutta, nyt itse asiaan! Sillä minulla on tapana nähdä cosplay -aiheisia unia, vähintään kuukausi ennen tapahtumaa. Näin on käynyt joka ainoa kerta, varsinkin silloin kun olen päättänyt cossata jossakin tulevassa conissa. Suurin osa näistä unista on ollut suorastaan painajaismaisia (minun uneni tuntuvat yleensäkin olevan sellaisia, että kaikki pahimmat asiat, jotka voivat tapahtua, tapahtuvat...), olen unissani joko
a) unohtanut koko puvun kotiin,
b) unohtanut jonkin tärkeän osan puvusta kotiin tai
c) unohtanut tehdä koko puvun (en edes tiedä miten tämä voi olla mahdollista o.o)

Viime yönä näin unen, jossa olin unohtanut (??) tehdä koko Precure -cossini ja yhtäkkiä olinkin Frostissa, mietin vain että mikähän minulta puuttuu ja missä cossini on... Muuten oli kyllä hyvät ohjelmat, nautittavia cosplay -kisoja jne... Ei sillä että tarkemmin muistaisin.

Joskus sitä on kyllä nähnyt unia, joissa on jo valmis puku päällä conissa, mutta näitä unia olen useammin nähnyt silloin, kun en ole cossannut.... Ja sitten kun herään niin kyllä harmittaa!

Mikään noista ylemmistä ei tietenkään ole koskaan oikeasti tapahtunut (vaikka tuo valmis cossi voisi tietysti tapahtua joskus? jooko? :---D)... Ihmismieli se on kummallinen asia, ja näiden unien näkeminen kyllä pistää vipinää kinttuihin ompelupuuhissa, sillä vaikka mikään ei ole ärsyttävämpää kuin nähdä tällaisia unia, on niistä herääminen silkkaa autuutta; vielä on aikaa tehdä asu! Ja onneksi tässä tapauksessa vielä monta viikkoa, vaikka tietysti vielä aikaisemminkin olisi voinut aloittaa... Mutta näillä mennään!

Toiseksi halusin puhua siitä itsestään eli stressistä. Täytyy myöntää, että ihailen ihmisiä, jotka saavat jokaiseen coniin vähintään kolme asua aikaiseksi, koska itselleni yhdenkin tekeminen alkaa jo tuottaa vaikeuksia hermojen ja ajan ja ja... kaiken kanssa! Tuntuu sille, että kaikki nämä yliopisto-kurssit ja muut vievät mehut ja välillä ompeleminenkin tuntuu vain pakkopullalta. Aloittaminen on kaikista hankalinta (pätee tällä puolen ruutua sitten ihan kaikkeen esseistä kotiaskareiden tekoon...). Mutta, olen huomannut, että kun pääsee vauhtiin niin virtaa kyllä löytyy tekemiseen. Kunpa täällä olisi joku raipan kanssa ruoskimassa töihin! Hankalaa tämä yksin asuminen...

Mutta, tällainen (turha) pikapostaus nyt tähän väliin, lopuksi saatte videon yhdeltä minun henk.koht. lempi cosplay-videoiden tekijältäni,  Cosplaymagilta:

(katselen aina cosplay-videoita, kun tuntuu ettei inspitä ole; näistä sitä kyllä saa! :D)

Seuraavaan kertaan,
- Punpun